Mitä kaikkea lastenkulttuuri voi olla? Vauvojen värikylpy, lapsen ensimmäinen teatterikäynti, perheen yhteinen taidefestari tai koulupäivään kuuluva taidetyöpaja. Se voi olla myös kahdeksasluokkalaisen kulttuurielämys koko luokan kanssa katsomaan esitystä, jota ei muuten ehkä koskaan näkisi. Näitä mahdollisuuksia rakennetaan Suomessa joka päivä ja Suomen lastenkulttuuriliitto kokoaa yhteen niiden tekijöitä.

Suomen lastenkulttuuriliitto on valtakunnallinen lastenkulttuuritoimijoiden keskusjärjestö, jonka tavoitteena on, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus osallistua laadukkaaseen taide- ja kulttuuritoimintaan sekä tekijänä että kokijana. Lastenkulttuuriliiton 36 jäsenorganisaatioon kuuluu lastenkulttuurikeskuksia, kuntia, taide- ja kulttuurialan toimijoita sekä muita yhteisöjä, jotka tuottavat ammattimaista lastenkulttuuria paikallisesti ja valtakunnallisesti eri puolilla Suomea.
Jäsenet ovat myös toimintatavoiltaan erilaisia. Osa toimii omissa kulttuuritiloissa, osa alueellisesti ja osa kiertää siellä, missä lastenkulttuuria ei muuten ole helposti saatavilla. Toimintaa tehdään esimerkiksi kouluissa, varhaiskasvatuksessa, neuvoloissa ja erilaisissa yhteisöissä.
Vuonna 2025 liiton jäsenorganisaatiot järjestivät toimintaa 61 prosentissa Suomen kunnista. Liiton 32 jäsenorganisaatiolta saatu tilastotieto kertoo, että vuoden aikana lapsien ja nuorten kanssa kohtaamisia on liki 1,5 miljoonaa. Samat organisaatiot järjestivät lähes 28 000 erilaista sisältöä, joista yleisin oli työpaja. Kyse on siis valtavasta määrästä taiteen ja kulttuurin kohtaamisia.
Liiton merkitys syntyykin osittain juuri verkostosta. Yksittäinen toimija voi tuntea oman alueensa ja oman taiteenalansa, mutta valtakunnallinen verkosto mahdollistaa osaamisen jakamisen, näyttelyiden ja työpajojen kierrättämisen, esitys- ja menetelmävaihdon sekä yhteiset hankkeet. Lastenkulttuuria ei siis rakenneta vain suurimmissa kaupungeissa, vaan myös siellä, missä kulttuuripalvelut ovat muuten harvemmassa.
Lapsen oikeus kulttuuriin
Lastenkulttuuriliiton ajattelussa lapsi on aktiivinen tekijä, osallistuja ja kokija, jolla on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi. Tämä näkyy myös liiton arvoissa. Laatu, yhdenvertaisuus, lapsilähtöisyys ja taide muodostavat toiminnan perustan.
Lapsilähtöisyys tarkoittaa käytännössä sitä, että lasten ja nuorten omaa ajattelua kunnioitetaan ja heidät nähdään oman ikäisinään taiteellisina toimijoina. Yhdenvertaisuus puolestaan tarkoittaa sitä, että mahdollisuus taiteeseen ja kulttuuriin ei saisi riippua lapsen asuinpaikasta, taustasta tai muista lähtökohdista. Liiton tavoitetila onkin hyvin suoraviivainen: Lasten oikeus kulttuuriin ja taiteeseen toteutuu.
Yhdenvertaisuus ei tarkoita Lastenkulttuuriliitolle vain sitä, että mahdollisuus osallistua on olemassa. Liitto on rakentanut lastenkulttuurin laatukäsikirjan, joka toimii jäsenistön ja jäseniksi hakevien yhteisenä ohjenuorana. Laadukasta lastenkulttuuria tarkastellaan taiteen ja kulttuurin, ammattimaisuuden, lapsilähtöisyyden, yhdenvertaisuuden, kestävän kehityksen ja yhteistyön näkökulmista. Tämä on kiinnostava osa liiton toimintaa. Se ei pelkästään pyri lisäämään lastenkulttuurin määrää, vaan myös määrittelemään, mitä laadukas lastenkulttuuri tarkoittaa ja miten sen toteutumista voidaan arvioida.
Lapsille suunnattu kulttuuri ei siis ole liiton ajattelussa aikuisten kulttuurin kevyempi versio. Se on oma ammattialansa, jossa tarvitaan taiteellista osaamista, pedagogista ymmärrystä, lapsilähtöisyyttä ja vastuullisia toimintatapoja.
Taidetestaajat vie kaikkien kahdeksasluokkalaisten luo
Monelle suomalaiselle nuorelle Suomen lastenkulttuuriliitto tulee tutuksi Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman kautta.
Vuodesta 2017 toiminnassa ollut Taidetestaajat on Suomen suurin ja ainoa valtakunnallinen kulttuurikasvatusohjelma. Se vie kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset taidevierailuille ja antaa nuorille mahdollisuuden myös arvioida itse kokemaansa taidetta. Vuonna 2026 yksi valtakunnallisista vierailukohteista on Oulu, joka toimii tänä vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunkina.

Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin rahoittama, jo kymmenettä lukuvuotta jatkuva ohjelma on nivelvaiheessa, kun säätiöiden viimeinen rahoituskausi tulee tämän lukuvuoden jälkeen päätökseensä. Valtioneuvosto on esittänyt taidetestaukselle 3,5 miljoonan euron määrärahaa valtion budjettiin lukuvuodelle 2027–2028, mikä on tässä taloustilanteessa suuri voitto. Se on kuitenkin vain puolet nykyisestä budjetista ja tarkoittaa, että lukuvuonna 2027–2028 jokaiselle kahdeksasluokkalaiselle tarjotaan yksi taidevierailu matkoineen aiempien kahden sijaan.
Taidetestaus tavoittaa jotain olennaista koko lastenkulttuuriliiton ajatuksesta. Kulttuurikasvatus ei saa olla kiinni siitä, asuuko lapsi Helsingissä, Oulussa, pienessä kunnassa tai syrjäseudulla. Kun kaikki kahdeksasluokkalaiset viedään taiteen äärelle, kyse ei ole enää yksittäisestä kulttuurivierailusta. Kyse on siitä, kenelle suomalaisessa yhteiskunnassa ajatellaan taiteen kuuluvan. Toiveena on, että eduskuntavaalien 2027 jälkeen aloittava hallitus vakinaistaa taidetestauksen paikan valtion budjetissa ja palauttaa toiminnan kahden vierailun malliin.
Oikeus kulttuuriin ei vielä toteudu
Liiton mukaan taiteella ja kulttuurilla on merkittävä tehtävä myös lasten osallisuuden, toimijuuden ja tulevaisuudenuskon vahvistamisessa. Siksi liitto tekee vaikuttamistyötä sen puolesta, että taide ja kulttuuri olisivat konkreettinen osa lasten ja nuorten elämää varhaiskasvatuksessa, koulussa ja vapaa-ajalla.

”Kulttuuri kuuluu kaikille lapsille taustasta tai asuinpaikasta riippumatta. Tämä oikeus ei vielä Suomessa toteudu.”
– Aleksi Valta, toiminnanjohtaja, Suomen lastenkulttuuriliitto
Tavoite ulottuu myös kuntiin. Liitto edistää kulttuurikasvatussuunnitelmia, joiden avulla taiteen ja kulttuurin yhdenvertaisuutta voidaan rakentaa osaksi kunnan palveluita. Lastenkulttuuriliiton vuosittaisen kuntakyselyn mukaan kulttuurikasvatussuunnitelma on tällä hetkellä käytössä 82 prosentissa Suomen kunnista.
Miksi Suomen lastenkulttuuriliitto on mukana 1 % Kulttuurille -hankkeessa?
Suomen lastenkulttuuriliiton perustelu liittyy suoraan siihen tilanteeseen, jossa koko kulttuurikenttä tällä hetkellä toimii.
”Yhteiskunnan resurssien kaventuessa kaikki mahdollisuudet kulttuurin ja taiteen edistämiseksi ovat tarpeen”, Valta sanoo. Liitto näkee 1 % Kulttuurille -hankkeessa uuden tavan rakentaa yhteistyötä taiteen ja yritysten välille. ”1 % Kulttuurille on hieno avaus, joka avaa uusia ja kaivattuja yhteistyön muotoja taiteen ja yritysten välille”, Valta jatkaa.
Yrityksille lastenkulttuuri tarjoaa myös hyvin konkreettisia tapoja osallistua. Tuki voi kohdistua esimerkiksi taidetoimintaan, harrastamiseen, kulttuurikasvatukseen, esityksiin, työpajoihin tai toimijaan, joka vie kulttuuria lasten luo omalla paikkakunnallaan. Ja samalla tukemisen vaikutus voi ulottua paljon yksittäistä hanketta pidemmälle.
Liiton sanoin saavutettavien ja yhdenvertaisten taide- ja kulttuurikokemusten mahdollistaminen lapsille ja nuorille on investointi heidän mahdollisuuksiinsa toimia tasavertaisina yhteiskunnassa läpi elämän.
Lastenkulttuurissa puhutaan siis lopulta paljon suuremmasta asiasta kuin siitä, pääseekö lapsi joskus teatteriin, museoon tai konserttiin. Kyse on siitä, millainen paikka taiteella ja kulttuurilla on lapsen elämässä ja millaisia mahdollisuuksia hänelle annetaan nähdä, kokea, tehdä ja ajatella. Ja siinä työssä Suomen Lastenkulttuuriliitto jäsenineen on mukana joka päivä.
Miksi esittelemme tukikumppaneita?
1 % Kulttuurille -sertifikaatin tukikumppanit tulevat kulttuurin eri aloilta. Ilman niiden työtä suomalainen kulttuuri ei olisi sitä, mitä se tänä päivänä on. Tukikumppanit ylläpitävät kulttuurin rakenteita, edistävät taiteilijoiden työtä, tuovat kulttuuria ihmisten ulottuville ja rakentavat uusia mahdollisuuksia taiteen tekemiseen ja kokemiseen eri puolilla Suomea.
Siksi haluamme esitellä tässä sarjassa jokaisen tukikumppanin myös oman toimintansa kautta. Samalla toivomme, että yritykset löytävät näiden verkostojen ja niiden jäsenistöjen joukosta kiinnostavia ja vaikuttavia tapoja tukea suomalaista kulttuuria.
Hyvä kulttuurituki ei aina tarkoita suurta valtakunnallista hanketta. Se voi olla tuki paikalliselle taiteilijalle, näyttelylle, esitykselle, työpajalle, kulttuuriyhdistykselle tai muulle toimijalle, jonka työ on tärkeää juuri omalla paikkakunnallaan. Näitä mahdollisuuksia on Suomessa tuhansia. Kulttuurikumppanit haluaa auttaa yrityksiä löytämään niistä itselleen sopivia.
