Suomalaisen kulttuurin tukijat sarja alkaa
Suomalaisen kulttuurin tukijat sarja esittelee suomalaisia yrityksiä, jotka sitoutuvat tukemaan suomalaista kulttuuria yhdellä prosentilla nettotuloksestaan. Ensimmäisenä esittelemme yrityksen, jolle on myönnetty ensimmäinen 1 % Kulttuurille -sertifikaatti.
Modomo Films tukee suomalaista kulttuuria ja rakentaa kestävää tulevaisuutta
Modomo Films on lähtenyt mukaan tukemaan suomalaista kulttuuria hankkimalla 1 % Kulttuurille -sertifikaatin ensimmäisenä Suomessa. Päätös heijastaa vahvaa sitoutumista kulttuurin merkitykseen sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla.
Tamperelainen Modomo Films Oy on videotuotantoyhtiö, joka tunnetaan korkealuokkaisista, elokuvallisista ja tunteisiin vetoavista videoista. Yritys tuottaa asiakkailleen konkreettista arvoa vahvistamalla näkyvyyttä, tunnettuutta ja liiketoiminnan tuloksia. Laadukas ja palkittu yhteistyö on ollut heidän toimintansa ytimessä jo 14 vuoden ajan, ja kuvauksia toteutetaan niin Suomessa kuin kansainvälisesti.
Toimitusjohtaja Kim Saarinen kuvaa kulttuurin merkitystä näin:
”Minulle kulttuuri on tarjonnut joka päivä uusia oivalluksia, pelastusta, mielenrauhaa ja yhdessäoloa. Toimin sekä kulttuuri että yritysmaailmoissa ja koen, että 1 % kulttuurille tuo kaivattua vakautta ja kestävää kehitystä, johon me yrittäjät ja yritykset saamme oikeasti vaikuttaa.”
Kuvassa Kim Saarinen
Modomo Films on ollut mukana tukemassa myös 1 % Kulttuurille -sertifikaatin syntymistä. Kun esittelin idean 1 % Kulttuurille -sertifikaatista ja kerroin hankkeen tavoitteita, Kim ilmoitti saman tien, että hän mielellään myös ostaa sertifikaatin yritykselleen, vaikka on myös kulttuurintekijä.
”Aloitin yritykseni Modomo Filmsin kautta vajaa vuosi sitten yhdessä vaimoni Riikan kanssa pitkäkestoisen matkan, jonka aikana saimme ideoitua, sparrailtua ja toteutettua Kulttuurikumppanit Oy:lle sekä graafisen suunnittelun että video- ja valokuvatuotannot.”
Riikka Saarinen vastasi graafisesta suunnittelusta. Hän loi ja toteutti Kulttuurikumppanit -logon sekä 1 % Kulttuurille -merkin, joka lanseerattiin 27.1.2026 lehdistötilaisuudessa Tampereella.
Kim Saarinen jatkaa: ”Toimiessani sekä taiteen että kaupallisen kentillä huomaan, että tällaiselle pelinavaukselle on ollut tilausta. Valtion pienentäessä kulttuurin rahoitusta 0,6 prosenttiin puhutaan valtavista tulonmenetyksistä sekä taiteen harjoittamien kenttien surkastumisesta ja vaikuttamismahdollisuuksista. On todistettua faktaa, että 1 euro kulttuurille tuo kaksi euroa takaisin. Kuten MTV3:n uutisessa todetaan, ”1 % kulttuurille kertoisi vaikuttavasta, kansainvälisestä vetovoimatekijästä.”
Kulttuurin vaikutuksia kun ei aina pysty rahassa mittaamaan, eli sitä, miten jokin teatteriesitys, elokuvanäytös, sirkustaiteilijat kadulla, valokuva- ja kuvataidenäyttely tai konserttikeikka voi jättää kokijalleen lähtemättömän vaikutuksen tai se käynnistää nuoressa kipinän, joka johdattaa hänet tekemään muutoksia elämässään.”
Kulttuurikumppanit kiittää Modomo Filmsiä tästä sitoutumisesta. Yrityksen panostus vahvistaa kulttuurin elinvoimaa ja luo pohjaa kestävälle kehitykselle, jossa luovuus, yhteisöllisyys ja hyvinvointi voivat kasvaa ja kehittyä myös tulevaisuudessa.
Kuvassa Kim Saarinen, Jouni Prittinen ja Tom Weckström
