Koko Suomi

  • B-Plan Distribution

    B-Plan Distribution on kotimaisiin laatuelokuviin keskittyvä levitysyhtiö. Elokuvien levitysyhtiö vastaa elokuvien markkinoinnista ja lanseerauksesta sekä myynnistä ja jakelusta kotimaisille elokuvateattereille. Vuonna 2013 perustetun ja Helsingissä majapaikkaansa pitävän yhtiön ohjelmisto pitää sisällään myös yksittäisiä ulkomaisia arthouse-elokuvia. Vuositasolla elokuvateatterilevityksessä on viitisen tarkkaan valittua teosta. B-Planin viime vuosien kiinnostavimpiin julkaisuihin lukeutuvat mm. Aki Kaurismäen yleisöhitti Kuolleet lehdet, Juho…

  • Mari Pyykkönen

    Ihminen, luonto ja yhteenkuuluvuus ovat arvoja, joita haluan nostaa kaikessa tekemisessäni. Kuvilla, videoilla ja visuaalisella suunnittelulla nämä arvot voivat nousta esille. Merkityksellisyys kaikessa tekemisessä on tärkeää. Teen kuvia ja videoita, jotka nousevat sisäisestä maailmasta, halusta olla aito. Näytän sen mitä pinnan alla on.

  • Teatteri Eurooppa Neljä

    Teatteri Eurooppa Neljä on hyvän tuulen kansanteatteri. Teatterin päätoiminen työ on kiertää Suomea ja viedä laadukasta teatteria sinne, missä sitä ei ole aina helposti saavutettavissa. Näytelmät yhdistelevät huumoria sekä musiikkia ja perustamisajatuksen mukaisesti niissä on aina onnellinen loppu. Teatterin kiertue-esitysten kaikki ensi-illat toteutetaan teatterin omalla näyttämöllä TE4 Klubilla Jyväskylässä, ja pian tämän jälkeen esitykset lähtevät…

  • Kipinät-kuoro

    Kipinät on jyväskyläläinen rytmimusiikkiin ja ja improvisaatioon keskittyvä kuoro, jota johtaa sen perustaja, pop/jazz-laulunopettaja ja palkittu kuoronjohtaja Kaisa Halmemies. Kipinät on tunnettu valovoimaisesta esiintymisestään, korvia hivelevistä harmonioistaan sekä pidättelemättömästä groovestaan. Yllätyksiä täynnä oleva kuoro on kysytty esiintyjä erilaisiin tilaisuuksiin ympäri Suomen konserttisaleista rockluoliin ja lentokenttiin.

  • Eero Saunamäki

    Eero Saunamäki on monipuolinen muusikko, joka työskentelee saksofonistina, nokkahuilistina ja laulajana. Hän esiintyy laajasti eri kokoonpanoissa ja eri yleisöille, aina sinfoniaorkestereiden solistitehtävistä kamarimusiikkiin ja juhlatilaisuuksiin. Oman taiteellisen työnsä rinnalla Saunamäki toimii myös opettajana Sibelius-Akatemiassa ja tekee aktiivisesti yleisötyötä sisällöntuotannon kautta, jotta soitin- ja musiikkimaailma avautuisi mahdollisimman monelle.  Elävä musiikki luo hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja merkityksellisiä kokemuksia…

  • Markus Perttula

    Olen laulaja-lauluntekijä, oppikirjailija ja englannin lehtori. Teen musiikkia omalla nimelläni ja laulajana eri yhtyeissä (Sans Parade, AVES). Kirjoitan Otavalle oppikirjoja englannin opetukseen (Skylight-oppikirjasarja). Järjestän keikkoja ja Open mic -tapahtumia.

  • Diivavälitys

    Diivavälitys on Suomen ensimmäinen drag-taiteeseen erikoistunut ohjelma- ja manageritoimisto. Diivavälitys pyrkii kehittämään drag-kentän ammattimaisuutta, nostamaan sen arvostusta sekä parantamaan työehtoja ja palkkioita. Tavoitteenamme on tuoda drag-taidetta esiin Suomessa laajemmin, ja mahdollistaa queer-esiintyjien paremman toimeentulon omalla taiteellaan.

  • Petri Hänninen

    Olen tamperelainen käsikirjoittaja, kirjailija, toimittaja, kriitikko ja taidemaalari. Olen työskennellyt muun muassa YLE Draamalla, Kyy Gamesilla ja Museokeskus Vapriikissa. Olen tehnyt käsikirjoituksia sarjakuviin, näyttelyvideoihin, lyhytelokuviin, peleihin ja melkeinpä mihin tahansa maan ja taivaan välillä. Olen tehnyt lukuisia lehtisarjakuvia, verkkosarjakuvia ja sarjakuvakirjoja. Sarjakuviani on julkaistu mm. Englannissa, USA:ssa, Italiassa ja Virossa. Olen käsikirjoittanut Muumi-sarjakuvia ja Timo…